140-vuotisjuhlat Pihlavassa 28.8.2015

PIHLAVAN 140-VUOTIAS SAHA AVAA OVENSA JUHLAN KUNNIAKSI

Westas Group Oy:n PIhlavan sahan 140-vuotista taivalta juhlistetaan viettämällä avointen ovien päivää perjantaina 28.8.2015. Kutsuvieraiden lisäksi myös alueen asukkailla on tuolloin mahdollisuus tutustua sahan toimintaan.

Pihlavan saha on merkittävä osa Meri-Porin ja 1900-luvulla voimakkaasti laajentuneen teollisuuskonserni A. Ahlström Oy:n historiaa. Vuonna 2013 Suomen kauneimmaksi saharakennukseksikin valittu Pihlavan saha siirtyi Westas Group Oy:n omistukseen. Tänä päivänä Pihlavan saha työllistää noin 40 henkeä ja tuottaa vuosittain lähes 165 000 m3 mänty- ja kuusisahatavaraa, josta pääosa suuntautuu vientiin.

Toiminnan esittelyä ja tervehdyksiä toimialalta

Perjantaina 28. elokuuta saha avaa ovensa klo 10 ja päivän aikana vieraat pääsevät tutustumaan niin sahausprosessiin kuin biopolttoaineenvalmistukseenkin. Tarjolla on myös keittolounas sekä elävää musiikkia.

Päivän virallinen osuus alkaa klo 12 Westas Groupin toimitusjohtaja Pekka Kopran avaussanoilla, jonka jälkeen kuullaan tervehdykset sekä eduskunnasta että metsäteollisuudesta. Juhlapuhujiksi saapuvat kansanedustaja Timo Kalli sekä Suomen Sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori.

Paikallisen Meri-Porin koulun 9-luokkalaisille on järjestetty bussikuljetus sahalle, jossa he tutustuvat muiden vieraiden tapaan yksikön toimintaan. Koululaisille on järjestetty myös tilaisuus, jossa heille esitellään työskentelyä sekä erilaisia toimenkuvia sahalla ja metsäteollisuudessa. Sahakierrokset päättyvät klo 13.30 ja saha sulkee ovensa klo 14.

Juhlan kunniaksi vuonna 1901 rakennettu, museoviraston suojelema saharakennus on saanut pintaansa uuden punamullan. Paikalle ovat tervetulleita kaikki nykyaikaisesta metsäteollisuudesta ja Pihlavan sahan toiminnasta kiinnostuneet.